Markkinointiviestintä unohtaa työntekijän

30.3.2011

Kaisa Hernberg

Kaisa Hernberg

Yritykset unohtavat usein markkinointiviestinnän suunnittelussa ja toteutuksessa tärkeän kohderyhmän: oman henkilöstön. Kun kaikki viestinnälliset paukut satsataan potentiaalisiin asiakkaisiin, työntekijät saavat pahimmassa tapauksessa herkkusienikohtelun – pidetään pimeässä ja syötetään sitä ihteään.

Tämä on iso ongelma myyntityön, rekrytoinnin ja markkinointiviestinnän tuloksellisuuden kannalta. Lyhyesti sanottuna, jos oma tontti ei ole kunnossa, on paljon vaikeampaa houkutella uusia asiakkaita ja työntekijöitä.

Työntekijät ovat yrityksessä paitsi viestinnän kohderyhmä, myös viestintäkanava. Jokainen työntekijä tekee päivittäin yrityksen markkinointiviestintää esimerkiksi kertoessaan perheelleen työpäivästään.

Ei ole ollenkaan kaukaa haettua olettaa, että jossakin nykyisten työntekijöiden lähipiirissä on potentiaalisia asiakkaita tai työntekijöitä. Siksi on ensiarvoisen tärkeää uhrata ajatus sille, minkälaisia tarinoita työntekijöiden keittiönpöytien ääressä päivittäin kuullaan.

Tavoitteeksi ei kannata ottaa kiiltokuvan luomista. Sen sijaan fiksu työnantaja huolehtii siitä, että tietyt tärkeät tiedot saavuttavat jokaisen työntekijän, ja kannustaa työntekijöitä aktivoimaan verkostojaan.

1) Jokaiselle työntekijälle pitäisi olla selvää, mitä haluamme myydä, miksi, kuinka paljon ja kenelle – ja miksi kannattaa ostaa ennemmin meiltä kuin noilta.

2) Tärkeää on myös jakaa tietoa käynnissä olevista kampanjoista. Jos työntekijät eivät tiedä, että nyt etsitään tietynlaisia osaajia tai tietyn toimialan asiakkaita, heillä ei ole edes teoriassa mahdollisuutta edesauttaa tavoitteisiin pääsyä.

3) Lisää tehoja saadaan, kun työntekijöitä pyydetään aktiivisesti auttamaan. Rekrytoinnin onnistumismahdollisuuksia lisää huomattavasti, kun otetaan työntekijöiden omat verkostot käyttöön. Jokainen työntekijä voi myös toimia myynnin liidienkerääjänä ja lisämyynnin tekijänä.

Kyse ei ole mistään ydinfysiikasta vaan hyvin yksinkertaisista asioista. Siitä huolimatta monissa yrityksissä lipsutaan jo ensimmäisellä askelmalla, kun strategiat jäävät johtoryhmän pöytälaatikoihin pölyttymään.

Tässäpä siis haaste kaikille kasvamaan pyrkiville yrityksille: jättäkää herkkusienten viljely herkkusienten viljelijöille ja ryhtykää kommunikoimaan työntekijöiden kanssa. Voitte yllättyä positiivisesti.

Teksti on alunperin julkaistu Markkinointi ja Mainonta-lehden vierasblogissa