Frankin onnistunut www-uudistus

14.9.2011

Frank Communications uudisti www-sivunsa alkuvuonna 2011. Tavoitteena oli aiempaa uskottavampi, modernimpi ja paremmin myyntityötä tukeva kokonaisuus.

- Halusimme kytkeä www-sivut osaksi laajempaa netissä toimivaa ekosysteemiä. Tavoitteena oli, että Frank näkyy ja kuuluu kohderyhmilleen huomattavasti aiempaa tehokkaammin, toimitusjohtaja Kaisa Hernberg kertoo.

Www-sivuista haluttiin myös rakentaa eräänlainen tehokkaan digimarkkinoinnin testilaboratorio.

- Meidän mielestämme markkinointiviestintäalan yrityksen on syytä toimia esimerkillisesti omassa markkinoinnissaan ja myös kokeilla rohkeasti uusia asioita – välillä jopa vähän mokaillakin – jotta voimme aidosti auttaa asiakkaitamme saavuttamaan mahdollisimman hyvän lopputuloksen, Hernberg toteaa.

Tavoitteena kohtuullinen dynaamisuus

Kaisa Hernberg ideoi sivuston konseptin ja rakenteen ja toimi tiiviissä yhteistyössä sivuston rakentamisesta vastanneen Eastin kanssa. Ulkoasun suunnitteli graafikko Pekka Jussila.

- Ensimmäisessä vaiheessa pohdimme yhdessä Frankilla sivuston myynnillisiä, markkinoinnillisia ja toiminnallisia tavoitteita. Halusimme hyödyntää laajasti verkossa tarjolla olevia mahdollisuuksia, mutta pitää kokonaisuuden hallittuna.

“ Hyväkin sisältö on tarpeetonta, jos sivustolla ei ole kävijöitä. „

Hernbergin mukaan pienen yrityksen on olennaista pohtia, minkälaiseen jatkuvaan sisällöntuotantoon ja ylläpitoon rahkeet riittävät, ja luoda sisällöntuotannolle selkeät prosessit ja vastuut. – Muuten käy se perinteinen: Ajankohtaista-sivua päivitetään kahden vuoden välein.

Frankin asiakasprojekteissa on usein otettu lähtökohdaksi parivaljakko www-sivut ja uutiskirje. – Toinen toimii sisältögeneraattorina toiselle. Meillä homma toimii niin päin, että sivuille tulee koko ajan uutta sisältöä, jota sitten nostetaan esiin uutiskirjeessä ja muissa kanavissa.

Saittia pitää markkinoida

Hyväkin, aktiivisesti päivittyvä sisältö on kuitenkin tarpeetonta, jos sivustolla ei ole kävijöitä. – Tämä asia helposti unohtuu yrityksissä. Verkkoprojekteissa keskitytään aivan liikaa tekstien tuotantoon, Hernberg toteaa.

Frankilla rakennetaan kaiken aikaa eri online-kanavien muodostamaa ekosysteemiä, jossa uutiskirjeen, mediaosumien ja sosiaalisen median kanavien kautta kasvatetaan kohderyhmien kiinnostusta ja pyritään ohjaamaan kävijöitä www-sivuille. – Sivuilla sitten rohkaisemme joka käänteessä ottamaan yhteyttä ja muutenkin aktivoitumaan.

- Uutiskirjeen myötä sivustolle tulee aina useamman sadan prosentin lisäys kävijämääriin. Sisältöjämme myös jaetaan esimerkiksi Twitterissä, Facebookissa ja Google+:ssa sekä meidän että muiden toimesta, mikä sekin lisää kävijöitä. Kaikki viittaukset myös parantavat hakukonelöydettävyyttä, Hernberg listaa.

Odotukset täyttyivät

Frankilla ollaan erittäin tyytyväisiä uudistuksen tuloksiin. Sivusto koukuttaa kävijöitä hyvin – kävijät viipyvät sivuilla osapuilleen neljä kertaa niin pitkään kuin www-sivuilla keskimäärin. Lähes puolet kävijöistä myös vierailee enemmän kuin yhdellä sivulla, keskimääräinen kävijä katselee 3,39 sivua per käynti.

- Analyysitietojen perusteella kävijät noudattavat sivustolla pitkälti niitä polkuja, joita olemme heille pyrkineet viitoittamaan. He myös palaavat aktiivisesti uudelleen, Hernberg toteaa tyytyväisenä.