InfoBuild tutki liiketoimintatiedon laatua
Organisaatiossa liikkuvan tiedon jalostamiseen erikoistunut InfoBuild tutki alkuvuodesta liiketoimintatiedon laatua suomalaisissa yrityksissä. Erikokoisille ja eri toimialojen organisaatioille tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että tiedon laadussa olisi organisaatioiden johtajien ja asiantuntijoiden mukaan paljon parannettavaa. Laajoista laatuongelmista kertoo muun muassa se, että jokainen työntekijä hukkaa työaikaansa keskimäärin 19 päivää vuodessa tiedonlaadun ongelmien vuoksi.
Frank Communications oli mukana tutkimusprojektissa alusta loppuun. Yhdessä InfoBuildin kanssa suunnitellut kysymykset syötettiin kyselytyökaluun, jonka kautta sähköpostitse pyydettiin osallistujia mukaan tutkimukseen. Määräajan umpeuduttua tutkimustulokset koottiin ja analysoitiin. Tilaa mielenkiintoiset tulokset itsellesi InfoBuildin www-sivustolta.

