Työnantajaprofiilista Virvolle vetoapua rekrytointimarkkinoilla

24.10.2011

Tuloksellinen rekrytointi on kasvuyritykselle yksi kaikkein tärkeimmistä menestyksen tekijöistä. Yritykset kilpailevat osaavasta työvoimasta, eivätkä pelkkä maine tai sanomalehdessä julkaistu rekrytointi-ilmoitus takaa osaavien henkilöiden hakemustulvaa. Frank Communications auttaa yrityksiä profiloitumaan oikein työnantajamarkkinoilla.

Strategisen henkilöstöjohtamisen palveluihin erikoistunut asiantuntijayritys Virvo Oy tilasi Frankilta rekrytointimarkkinointinsa tehostamiseksi työnantajaprofiloinnin, jolla vahvistaa työnantajakuvaansa. Virvo rekrytoi jatkuvasti paljon ihmisiä suoraan asiakkaille, konsulteiksi asiakasprojekteihin sekä asiantuntijoiksi omaan taloon, joten oikealla työnantajakuvalla on merkitystä.

Profiloinnin tavoitteina olivat vastaaminen liiketoiminnan haasteisiin sekä tunnettuuden kasvattaminen työnantajana. – Halusimme kirkastaa ulospäin antamaamme viestiä, Virvon toimitusjohtaja Anne Haggrén kertoo. – Tarvitsimme systemaattista otetta rekrytointiimme, sillä tavoittelemme liiketoimintamme kasvua. Lisäksi tärkeää oli yrityksemme profiilin kehittäminen erityisesti ylimmän johdon päättäjien keskuudessa, Virvon seniorneuvonantaja Christian Slöör lisää.

Myös kilpailijoista erottumiseen haluttiin saada uutta näkökulmaa. – Halusimme kuulla, miten viestintäammattilainen näkee meidät ja miten hän vertaa meitä kilpailijoihin, Slöör sanoo.

Kokonaisvaltainen ja ammattitaitoinen toteutus

Aikaisemmat kokemukset Frankin ammattitaidosta vaikuttivat valintapäätökseen. – Olemme tehneet aikaisemminkin Frankin kanssa töitä, joten meillä oli kokemusta heidän ammattilaisuudestaan. Myös kommunikointi oli helppoa, sillä ymmärrämme toinen toisiamme, Haggrén kiittelee.

Aluksi Frank perehtyi Virvon liiketoimintaan, yrityksen tavoitteisiin sekä rekrytointiviestintäkanaviin. – Frankin kanssa sovittiin projektin toteutuksen vaiheet: ydinryhmän työpaja, uusien virvolaisten haastattelut ja tulosten läpikäynti. Frankin asiantuntija luotasi mielikuvaamme uusien tulokkaiden joukosta ja teki myös vertailua viestinnän osalta valituista kilpailijoista, Slöör kertoo.

Frank toteutti myös henkilöstökyselyn ja veti työskentelyn workshopeissa. Aineistosta koostettiin työkalupakki Virvon rekrytointimarkkinointiin. – Toteutus oli joustavaa ja resursseja käytettiin järkevästi. Myös työkokoukset olivat hyvin vedettyjä. Niistä saatiin hyvää keskustelua ja pysyttiin asiassa sekä aikataulussa, Slöör kehuu.

Odotukset ja lupaukset täyttyivät

Virvolla oltiin hyvin tyytyväisiä Frankin työskentelyyn. – Asetetut tavoitteet toteutuivat. Saimme ulkopuolisen näkemyksen ja paljon ajateltavaa siitä, miten haluamme erottua kilpailijoistamme työnantajana ja palveluntarjoajana, Slöör kiittelee.

– Se perusviesti, miten Virvoa ja Virvon koko toimintaa voi kuvata, oli hyvin kiteytetty. Pidemmällä tähtäimellä tulemme hyödyntämään työtä osana varsinaista strategiasuunnitelmaamme, Haggrén lisää.

Erityisen onnistuneeksi Slöör mainitsee läheisen yhteistyön ja toiveisiin reagoinnin. – Frankilla ymmärrettiin, mikä meidän tarpeemme oli, joten projektin toteutus oli sopivan kokoinen. Meitä kuunneltiin tosissaan. Olemme itsekin pieni organisaatio ja ymmärrämme, että kannattaa ostaa ulkoa niitä palveluita, joissa ei itse ole paras, Slöör lisää.